30. kesäkuuta 2012

Sade ropistelee taas kattoa. Kauniisti kukkivasta ruusupensaasta nappasin ruusunoksia tuomaan silmäniloa ja tuoksua. Sytyttelin muutamat kynttilät tuomaan tunnelmaa iltaan. 


 Jalkkisturnauspäivän jälkeen me lähdetään koko perheen voimin saunan lempeisiin löylyihin. Nautin tästä hetkestä ja hyvän olon tunteesta. Toivon, että sinäkin tunnet samoin!
 

Rentouttavaa lauantai-iltaa toivotan blogini lukijoille!
Carpe Diem!

28. kesäkuuta 2012

Keittiön kesä

Keittiöstä otetut räpsyt nappasin Juhannus siivojen jälkeen. Sillonhan kun koti on puhdas niin sitä on myös kiva kuvata!


Oon kauttarantain useemmaltakin kaverilta kuullut kuinka yhteiset tutut jotka blogissa käyvät kyselevät heiltä, että onko meillä aina niin siistiä ja tavarat ojennuksessa miltä kuvissa näyttää. Mitä luulette? 


No ei vallan ole! Ihan tavis lapsiperheen koti meillä on mitä arvata saattaa 3 murun kanssa :) Ihan melekosta tavara kaaosta on meillä niinkuin myös muissakin lapsiperheissä! Tykkään kyllä siittä, että perus siistiä kotona on enkä kaaokseen saakka kotia päästä. Mutta ihan normisti meillä on lelut levällään ja keittiön lattiaa koristaa tahrat pöydän alla ;) Sillon vaan ei kauheasti tuu inspistä alkaa kuvailemaan vaan ennemmin kun tavarat on ojennuksessa! Myönnän sen, että vähän pahalla tuulella meinaa olla jos koti on kuin myrskyn jäljiltä ;)

Tän aamun kylmä, kolea ja tuulinen sää muttui iltapäivästä ihanaksi auringonpaisteeksi ja mukavaksi lämmöksi. Jospa yks kylmä sidukka ja terassille naatiskeleen. 

Ihanaa iltaa!

26. kesäkuuta 2012

Jauhopeukalo

Heippa!

Tänään sade vaihteeks yllätti meidät pihapolku projektia tehdessä. Muutaman lapiollisen ehdin soraa lastata kottikärryyn miehen apuna ja kylläpä tuliki nälkä ;) Juu ei tälle(kään) kesälle päässy rantakuntaan eikä tällä menolla ja syömisellä ensi kesällekkään! Mitäs sitä sitten sadepäivänä tuli tehtyä? Jauhopeukaloa heiluteltua ;) No oli mulla hyvä syykin leipomiselle nimittäin päiväkaffet siskojen kanssa :)


Raparperi muffineja Kinuskikissan ohjeella, nam!


 Ja patongit paistuivat seuraavalla ohjeella

2.5dl vettä
puoli pss kuivahiivaa
1tl suolaa
3 rkl öljyä
6dl jauhoja

Lämmitellään vesi reilusti käden lämpöistä lämpimämmäksi. Lisätään suola veteen ja kuivahiiva sekoitetaan jauhojen sekaan. Jauhoseosta lisäillään veteen hiljalleen sekoittaen ja taikina vaivataan hyvin. Loppuvaiheessa öljy taikinan joukkoon. Taikina kohotetaan hyvin, leivotaan 2 pitkulaksi patongiksi ja annetaan pellillä kohota taas hyvin. Paistetaan 250 astetta vajaa 10min.


Juu taas vähä tämmönen turhanpäivänen postaus :) 

Moikkis!






24. kesäkuuta 2012

Ruusujen aika


Ruusun tuoksujen huumassa ja köpiksen menovinkkejä kaivatessa..

Ihana aika vuodessa kun nuo kaunokaiset ruusut avaavat hiljalleen nuppunsa. Juhannusruusut eivät ehtineet kukkaan Juhannukseksi vaan ovat vielä tiukassa nupussa. Vaaleanpunaiset ruusut aukeavat hiljalleen ja tuovat mielettömän hyvän tuoksun. Rrrrakastan niin kovasti ruusuja ja kesää ja ja ja meidän huomenna virallisesti alkavaa lomaa :) Ai että tuntuu hyvälle.. tykkään niin kovin! Iskä on nyt kokonaan meidän syyskuulle saakka!


Pieniä reissuja muksujen kanssa, nautiskelua ja kesän kohokohta tulee oleen meidän kahden keskeinen reissu Köpikseen heinäkuussa. Alkaa jo kummasti tätä mammaa jänskättää ensinnäkin miten nuo meidän neitonen täällä pärjää ilman äiskää pari päivää ( tai miten äiti pärjää ilman neitiä?  Ja toiseksi lentäminen ja matkustaminen yleensä. En oo kuulkaa ollut kun kerran aiemmin lentokoneessa ;)


Kuulisin mielellään teiltä jotka Köpiksessä ootte käyneet niin lomavinkkejä missä kannattaa ehdottomasti ainakin käydä ja tietty ne parhaat shoppailuvinkit :) Lastenvaatteet ja sisustusjuttuset etenkin!

Taidan käydä vielä kierroksen pihalla ennen nukkumaan menoa ihastelemassa Suomen suloista suvea. 

Mukavaa alkavaa viikkoa!

22. kesäkuuta 2012

Juhannus

Tulin toivottelemaan teille kaikille ihanille lukijoille suloisen kaunista Juhannusta!
Nautitaan keskikesästä ja yötömästä yöstä! Pidetään toisistamme huolta ja ihastellaan kesää kauneimmillaan!

Meillä Juhannus kuluu leppoisasti oleskellen ja hyvin syöden oman perheen, sisarusten ja vanhempien kanssa. Niin ja tietty koivuvihta heiluu Juhannus saunassa :) 





IHANAA JUHANNUSTA JOKAISEEN KOTIIN!

20. kesäkuuta 2012

Sadepäivän juttuja


Sateen ropistellessa päivä kuluu sisällä on aikaa vaikka vaihtaa järjestystä ;)
Nyt vuorossaan oli mun ompelu-läppäri-oleskeluhuone neidin tuleva kammari jossain vaiheessa. Sadepäiviä tähän alku kesään onkin mahtunut melkosen monta! Nyt sais riittää ainakin hetkeks :)

Ehottelin jo iskälle, että josko tehtäs neidille oma huone ja sinne siirtyis pian nukkumaan mutta ei mennyt läpi. Kuulemma kun on meidän viimenen vauva niin saa tuhista meidän kammarissa ja pitkään. Ihana iskä :) Mä jo ootan, että pääsee rinsessalle huonetta tekemään. Mutta on se iso askel sitten kun pienimmäinen muuttaa omaan huoneeseen. Ei, en mä ehkä kans vielä tahdo :)

No mut näin ne kalusteet käänty nyt kammarissa. Kammarin lattia sai myös uuden ihanan maton! Tämän blogin kirjoittaja näitä kaunokaisia virkkailee. Kiitos vielä Hilma!





 

 Juhannus saunan pesu oottais muttei millään viittis. Meillä 8kuinen neitonen on alkanut vissiin hakeen uutta rytmiä päiviinsä ja meinaa päikkärirytmi olla sekasin eikä yhtään tiiä miten pitkään posottelee joten taidanpa ottaa tän hetken itelleni, olla vaan ja ihastella tätä ihanaa kirjaa minkä itelleni tilasin. Tästä tulossa omaa postausta myös jollonkin..


Enään 1 aamu ja meidän iskällä alkaa LOMA. Ihanaa, kyllä tätä on odotettu :)

Mukavaa päivää!

19. kesäkuuta 2012

Ja voittaja on..

Moikkista moi!

Täällä on kuulkaa hinkattu ja pesty ja puunattu.. mummu otti pienemmät murut päivähoitoon ja mä oon rauhassa saanu siivota. Kato mulla on joku pakkomielle, että juhannukseks ja jouluks talo on saatava siivottua kunnolla ja joka nurkka ;) Muuten mun viikkosiivot onki aika nopsia kun yleensä siihen ei ehi aikaa paljoa käyttää. En muistanutkaan minkä väriset noi meidän keittiön lattiansaumat olikaan niitä täällä on hinkattu ;) 

Esikoinen meinas kyllästyä kun äiskä aina vain siivos niin tahto tehä jotain. No me kirjoteltiin arvontaan osaallistuneet koneelle, leikeltiin ja suoritettiin arvonta perinteiseen tyyliin! 

Ja onnetar nosta lappusen jossa luki näin: Kahdella arvalla mukana. Blogissa ihana tunnelma ja aina kauniit kuvat :) Inpistä täältä löytyy aina! Eli voittaja on Jansku1985 ihanasta blogista Castle in the sky. Todellakin tutustumisen arvoinen kaunis blogi :) Laitahan Jansku mulle mailiin sun tietoja niin saadaan puutarhaenkeli ym. viettään kesää uuteen kotiin.



Lämmin kiitos kaikille teille arvontaan osaallistuneille vanhoille ja uusille lukijoille! Ja kiitos kommenteistanne! Toivotaan, että pysytte menossa mukana vaikka kesän myöden meno täällä vähän hiljeneekin :)

Ihanaa Juhannusviikkoa!

12. kesäkuuta 2012

Kesäiltana.. ja paljon tulppaaneja!



Mä sitte rakastan kesäiltoja! Viime viikonloppuna tein extempore ekan ja hyvin nopean mansikkakaakun. Vähän niinkuin mitallikaakku hippokisojen menestyksen johdosta ;) Kaakulle kutsuttiin myös meidän ihanat naapurit kera muksujen. Ja niin se kaakku sitten hyvin hupeni vimppaa murua myöden. Tälläset extemporejutut on kyllä ihan parhaita kesäilloissa.

 Meidän pienet omppupuut on täydessä kukassa. Ai kuinka ne ovatkaan kauniit! Mut kuinka kauniita ne isot ja vanhat omenapuut ovatkaan nyt. Haaveissa taas ihana vanha pieni talo jonka pihassa isot omppupuut ja vanhan ajan tunnelma.. kesäpaikaksi sellainen olisi aivan ihana! Jospa joskus vielä sellainen saataisiin :)
 

  Pihamaan tulppaaneista on pakko vielä laittaa koostetta. Syksyllä istutetut sipulit toivat paljon iloa silmälle! 


Hailakan vaaleanpunaista, enemmän vaaleanpunaista, aavistus kevyen vihreää ja valkoista väriä nuo ihanuudet tuovat.. osa ihanuuksista on kyllä jo kukkinut.


Kukkien loisteessa toivotan ihanaa illan jatkoa! 

Ja mukava huomata, että arvonta on saanut osaallistujia :) Ja vielä ehtii hyvin! Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille! 

9. kesäkuuta 2012

Kesäinen ARVONTA!

Ihan mahtava pihakirppuilu päivä takana. Mielettömän ihana ilma ja mielettömästi porukkaa liikkeellä! Aivan ihana oli tavata myös vanhoja tuttuja ja myös teitä useita jotka blogiani seuraatte kiva kun kerroitte täällä käyneen :)

Nyt onkin ihan mahtavan hyvä päivä rytkästä käyntiin KESÄINEN ARVONTA! Taisin arvontaa lupailla jo kun 400 lukijaa täynnä ja nyt teitä onkin jo 431 vautsi! Käyntimäärät blogissa vilisee myös näissä lukemissa 213054! Kiitos teille kovasti :)

Arvonta suunnataan nyt tällä kertaa VAIN kirjautuneille lukijoille ja jos tahdot niin nytkin voit lukijaksi liittyä ja osaallistua arvontaan :) 

Lukijana saat yhden arvan kommentilla ja linkittämällä omaan blogiisi sekä kommentoimalla pääset koittamaan onneasi kahdella arvalla. Olisi kiva kuulla kommentissa mikä saa juuri sinut täällä vierailemaan? Kiittelen jokaista täällä vierailijaa mutta erityisesti teitä jotka jaksatte väliin pientä viestiä jättää. Ps. linkittämiseen voit käyttää tätä kuvaa ja jos linkkaaminen tuntuu hankalalta voin opastaa :)

Palkintona on kesäinen Tildan puutarhaenkeli sekä Home Made liitutaulu niin ja lupaan sujauttaa pakettiin myös vielä jonkun pienen omatekoisen yllärin!



Arvonta alkaa nyt ja päättyy 18.6 klo 24 siihen saakka on siis aikaa osaallistua!

Arpaonnea kaikille tasapuolisesti!

Ps. käykäähän koittaan onnea myös ihanassa VaniljaHouse blogissa johon linkki löytyy sivupalkista!

7. kesäkuuta 2012

Pikku kurkkauksia pihamaan kukkiviin


Heipsan! 

Ihka pakko ekku kertoa mamman ylpeyden aiheesta! Hippokisoista tultiin juuri kotiin suuren mitalli saaliin kanssa. Pikku herra 4v sai hopeaa juoksusta ja isompi herra kultaa juoksusta ja hopeaa pituushypystä. Huomenna on ehdottomasti mitallikakkukaffien paikka!

Aurinko helli meitä tänään ja innostuin nappaamaan kameran ulos mukaani. Kuvailin nt lähinnä kukkivia kasveja pihalta. Tiiättekö oon ankaran surkea viherpeukalo mutta kuitenkin niin tykkään pihalle kaikenlaista laitella ja monen monen pihan kukkivan perennan nimet on hukassa. Pitäs alkaa selvitellä mitä kaikkea tuolla pihalla kasvaa ;)

 Hiljalleen olen laitellut kesäkukkia. Vielä terasseilta puuttuu amppelit ja kukat kaiteiden laatikoihin.


Pihakuvia on usein kyselty ja koitan napsia kuvia enemmälti jossain vaiheessa - lue kunhan rehottavat kukkapenkit sun muut on putsattu :) Jostakin syystä aika pihan hoitoon josta suunnattomasti nautin on nyt kovin rajallista.. mistähän mahtaakaan johtua? No juu ehkäpä suurimmat ajat vielä nämä naperoiset. Onhan sitä sitten eläkkeellä aikaa pihaa hoidella nautitaan nyt tästä ajasta ensin kun naperot on pieniä <3


Meidän piha ei mitenkään kummoinen ole. Hiljalleen muotoutuu oman näköiseksi, perennapenkkiä tulee ym. Pieniä polkuja olis tarkotuksena tänä kesänä tehdä pihalle mukulakivista. Ainakin etupihalle terassilta kesähuoneelle. Köynnösruusuille köynnöskaari olisi haaveena myös. Mitään isompaa pihahommaa ei tälle kesälle otettu kun monenmonta kesää on isompia juttuja tuuskailtu niin nyt miekkonenkin saa ottaa rennommin koko pitkän lomansa.


Tämä pieni vaahteran alku lähti meille mukaan viime kesänä miehen työkaverin pihasta saatujen perennoiden seassa. Nyt se on poimittu talteen ruukkuun kasvatteleen itseään.

Pakko tehdä erikseen vielä postausta noista pihalla kukkivista ihanista tulppaaneista!

Näihin kuviin ja tunnelmiin toivottelen muksaa pian lähestyvää viikonloppua!

3. kesäkuuta 2012

Kesä

Tuomenkukkien kaunis kukinta ja huumaava tuoksu tienvarsissa aamukävelyllä.. Uudet perunat, grillattu makkara ja ihka ekku raparperipiirakka jälkkäriksi. Se on kesä nyt! Lämpöä saadaan vielä odotella mutta toivotaan, että se pian meidät löytää. Mitkä on sinun mielestäsi varmat kesän merkit?

Koitin kerrankin erilaista raparperipiirakka ohjetta. Tähän piirakkaan tuli päälle marenki. Tämän huippu maukkaan ohjeen nappasin Katjan blogista, kiitos tooosi ihanasta ohjeesta! Kannattaa muidenkin koittaa sillä tämä vie kielen mennessään ;)


Kesällä on mukava kun saa omalta pihalta kukkia sisälle ilahduttamaan.
Nappasin pienen kimpun helmililjoja tänä aamuna pihaltamme.

 Ihanaista sunnuntain jatkoa!


1. kesäkuuta 2012

Juuri syntynyt..

.. nimittäin uusi blogini :) Jonkinverran tulee myös lastenvaateasioista postailtua joten päätin nyt kuitenkin tehdä oman bloginsa myös niille asioille. Katotaan nyt miten ehdin ja jaksan sinne päivitellä mutta eiköhän sinne jotain joskus tule :) Tämä blogi on mulle kuitenkin se IHAN ykkönen johon pyrin panostamaan vaikka tuntuu ettei tänne paljoa mitään uutta asiaa tulekkaan kun samojen jaarittelua vain ;)

Mutta toivotan lämpimästi tervetulleeksi sinut lukijaksi myös uuteen kakkosblogiini Rakkaudesta lastenvaatteisiin  joka on vielä kylläkin aivan karvalakkimallia :)

Tulppaanit ovat nyt parhaimmillaan kesähuoneen seinustalla.


Kauniita unia!

MUOKS! Päätin vielä tässäkin ilmoitella edellisessä postauksessa ilmoittamastani Pihakirppistapahtumasta eli se on ensi viikon la 9.6 klo 10-13. Kirjoitin epäselvästi kun en päivämäärää laittanut  ja moni ymmärsi, että se on jo tänään :)