31. elokuuta 2015

Hyvästit


Elokuun viimeinen päivä, aika sanoa hyvästit kesälle. Oli mielettömän
ihana kun saatiin Elokuulle hetkeksi aikaa kesäkelejä mutta mieluusti
olisin vielä kesän toivonut jatkuvan. Yleensä tässä vaiheessa odotan jo
kovasti syksyä ja sen tuomaa tunnelmaa mutta tänä vuonna tilanne on eri.
Lämpöä ja aurinkoa olisi vielä kaipaillut. Mutta toivotaan, että syksy
jatkuu mahdollisemman pitkään aurinkoisena. Tänä kesänä pihalla
ovat puut kasvaneet valtavasti, varsinkin tammi ja vaahtera on ottaneet
kunnolliset spurtit. Syyshortenssia kukkii nyt kauneimmillaan.





Jaloruusut alotteli kukintansa toiseen kertaan. Tälle kaunokaiselle täytyy
löytää paikka johon istuttaa talveksi. Neiti poimii innokkaana kukkakimppuja.
Eilen oli niin hellyyttävä kun hävisin hänelle lautapelissä, kävi 
poimimassa kimpun kukkia ja toi ne äidille ettei tule paha mieli kun hävisi :)







Nyt taidan vetää lenkkarit jalkaan ja lähteä lenkille kun on lasten harrastukset
tälle päivälle hoidettu.

Mukavaa viikkoa!

28. elokuuta 2015

Pallovalot


 Täällä on tänään nautittu lämmöstä kunnes taas on satanut vettä taivaan
täydeltä. Ukkonenkin jyristi tälle kesälle ensimmäistä kertaa kunnolla. Parhaillaan
ulkoa kuuluu vallaton nauru sillä omat sekä naapuruston pojat kirmaavat
kaatosateessa ulkona. Tänään on kaiveltu lyhtyjä esiin ja ripustettu tuikkuja
omenapuihin sillä meillä vietelläänVenetsialaisia, kesän ja mökkikauden 
päättymisen juhlaa.




Olen jo pitkään etsinyt ulos pallovaloja. En millään raaskinut maksaa niistä
40e mitä muutamassa kaupassa maksoi. Alkuviikosta ilokseni huomasin näitä
tulleen Prismaan myyntiin ja hintaan 19.90e. Nyt harmittelen kun en
ostanut toisia. Illalla nämä syttyvät kesähuoneen seinustalla.





 
Näköjään postauksen kirjoittamisen aikana sade on loppunut ja aurinko
paistaa jälleen.




Tunnelmallista Venetsialais viikonloppua! 
 


27. elokuuta 2015

Rakastan


Meillä on tänään 10-vuotis hääpäivä, kyllä aika rientää! Yhteistä taivalta
on takana jo lähes 18-vuotta. Tuntuu hassulta ajatella, että ollaan oltu yhdessä
yli puolet mun elämästä. Toivottavasti yhteistä taivalta on jäljellä
vielä paljon. Upean, maailman parhana miehen olen saanut rinnalleni
kulkemaan.



 
Vaikka se parisuhde meinaa unohtua väliin
arjen hässäkässä silti tunne on vielä sama kuin tuolloin hääpäivänämme
10- vuotta sitten. Rakastan niin kovin.




Nyt lapset pehkuihin ja taidetaan kippistää hieman tuon murun kanssa joka
toikin kauniita ruusuja kimpun. Tuhat sydäntä tähän perään :)

Kauniita unia!

24. elokuuta 2015

Näkösuoja seinämä


En olekkaan näitä kuvakulmia tainut blogiin laitella tänä
kesänä. Kuvat on otettu jo jokin aikaa sitten. Tuolloin vielä kesäkukat oli
melko hyvässä kunnossa. Meinaa aina kastelu unohtua loppukesästä
ja sen näköset on myös kukkaspoloset tähän aikaan vuodesta. Pari vuotta
sitten mies rakensi vähän  extempore tämän näkösuoja seinämän. 
Asutusalueilla kun talot ovat vieri vieressä on kiva kun on suojaa ja
omaa rauhaa. Tänä kesänä pensasaidatkin on kyllä kasvaneet tosi
paljon antaen hyvän näkösuojan naapureiden pihoille (vaikka 
naapurit meillä onkin oikein mukavat).





Kesäkeitaaksi taisi eräs blogini lukija viime kesänä tätä näkösuojaa
puhutella. Ja ihan kiva keidas onkin. Tänne paistaa aamuaurinko, kaffet
maistuu tässä erittäin hyvälle aamuisin. Polttopuupinon heittelin liiteriin
ja niinpä siirsin istutuspöydänkin tuohon keitaan viereen. 






 Niin vain uusi viikko pyörähti taas käyntiin, Elokuun viimeinen viikko.
Viikonloppuna juhlitaan Venetsialaisia. Saakin hiljalleen alkaa kaivella lyhtyjä
esille. Niin se täytyy vain hiljalleen luopua kesästä. Toisaalta syksykin on 
tunnelmallista aikaa.
 
Näissä tunnelmissa toivottelen jokaiselle
kauniita unia!

21. elokuuta 2015

Mustikkamuru


Oi ihanuus, tänään on vapaapäivä. Kylläpä sitä ehtikin jo kaikessa hässäkässä
odottaa. Arjen sujahtaminen omille raiteelleen ottaa aina oman aikansa.
Olen odottanut, että tänään ehdin siivota ja pyykätä rauhassa, samoin käydä
ruokakaupassa ajan kanssa. Ja taidetaanpa me leipoakkin. Iskä toi
pari ämpärillistä mustikoita perkattuna. Tarkoituksena oli itse painua
mustikkametsään mutta aika ei vain ole antanut periksi. Joten kiitos iskälle!




Tässä teille poikien mielestä maailman parhaan mustikkapiirakan ohje.
Ohje on äidiltäni ja mummun tekemää mustikkapiirakkaa onkin meillä
toivottu jo useampaan kertaan. Työkavereillekin tuntui maistuvan :)






Kiitoksia lukusista kommenteista ja viesteistänne koskien ruutulattiaa.
Yritän vastailla viesteihin viikonlopun aikana.


Lämmintä, elokuista viikonloppua!
Toivottelee mustikkasuut :)

 

19. elokuuta 2015

Ruutulattian maalaus


Täällä on arki vienyt tosissaan mukana.. voi huh ei voi muutakuin hikeä
pyyhkiä ja mennä (juosta) päivä kerrallaan. Poikien harrastukset on alkaneet,
on urheilukisaa, kaverisynttäreitä ja vanhenpainiltaa. Ulkona pitää olla
kaikki mahdollinen aika mitä vain ehtii. On nimittäin niin upeat säät!

Nytpä postausta ruutulattian maalauksesta. Osa on varmaan nähnytkin jo
vilahduksen Instan tai fb:n puolella. Ruutulattia tuli siis kesäprojektiimme.
Tuohon pikkuruiseen, söpöön mökeröiseen joka pihallamme tönöttää.
Vielä joudutte hetken odottaa ennenkuin näette koko lopputuloksen joka
on miehen käsistä syntynyt. Ovien teko sekä sisustelu on vielä edessä.




Ensin lankkulattia maalattiin valkoiseksi Tikkurilan Betolux Akva maalilla, sävynä
2105. Maalasin lattian 3 kertaa. Maali oli todella hyvä levittää ja kuivuikin
nopeasti joten uuden kerroksen maalaamista ei tarvinut kauaa odotella.
Annettiin valkoisen maalin kuivua kunnolla (reipas viikko) ennenkuin
maalattiin lattiaan ruudukko. Tämä siksi, että teipit eivät vahingoittaisi maalia.

Mies mittaili sopivan kokoiset ruudut ja piirsi ruudukon lyijykynällä lattiaan. 
Seuraavaksi oli teippailun vuoro. Maalarinteipin laatuun kannattaa panostaa, 
että se pysyy hyvin kiinni ja samoin, että saa hyvin irroitettua lattiasta jättämättä jälkiä.
 Sininen väri teipissä oli hyvä valinta, helpotti maalausta. 




Teipit kiinnitettiin valkoiseksi jäävien ruutujen sisäpuolelle. Sitten maalattiin 
valkoisella maalilla harmaaksi jäävien ruutujen puolelta teipin reunat jotta
 harmaiden ruutujen reunat saadaan teräviksi. 






Harmaat ruudut maalattiin kahteen kertaan Betolux Akva maalilla jossa sävynä 
2110. Väri on kauniin harmaa ja passaa täydellisesti vaalean sävyn kaveriksi.
Maalin annettiin kuivua pintakuivaksi jonka jälkeen teipit irroiteltiin.
Ja valmista tuli! Mielettömän ihana lopputulos, olen niin tyytyväinen.
 Lattiaa täytyykin käydä joka välissä ihastelemassa!




Mökkeröisen ikkunalistojen teko ei ollut mennyt ekalla kerralla ihan nappiin
joten pilalle menneistä versioista oli verstaalla syntynyt tuo söpö pikkujakkara johon
 mahtuu kaksi pikkupeppua. Jakkaran maalaukseen hain rautakaupasta  
Tikkurilan Unica Akva maalin  joka on ovi ja ikkunamaali mutta sopii myös
 ulkokalusteiden maalaukseen. Maali sävytettiin lattiaan sävyyn sopivaksi,
 sävynä 570X . Jakkara saakin jäädä mökkeröiseen odottamaan leikkijöitä.



Mitäs sanotte lattiasta? Miehen mielestä se ei ollut erityisen hankala tehdä.
Minuun ei kyllä luottanut noiden ruutujen maalaamisen suhteen. Itse kun olen
"vähän sinnepäin tyyppiä" ;)


Tahdon kiittää kovasti Tikkurilaa blogiyhteistyöstä ja värisuunnittelijalle
erityisen iso kiitos sävyehdotuksista. Ne oli mielestäni täydelliset, juuri sitä
mitä olin ajatellut.

* Sponsoroitu, maalit on saatu Tikkurilalta

13. elokuuta 2015

Vain me kaksi


Pikaiset moikat! Oli tarkoitus tehdä lattiapostausta josta jo vähän vilauttelin
Instassa ja fb:ssä mutta ilta kuluikin niin nopeasti, että enään ei jaksa.
Pikkuveljestäni tuli tosiaan viikko sitten isä kun saivat ihanan pienen tyttösen.
Tänään käytiin ihastelemassa pientä. Ilta meni myös suunnitellessa tulevaa
viikonloppua. Tein pitkän muistilistan mummulle joka on ihana ja tulee
hoitamaan muksuja vkl ajaksi. Me nimittäin päästään viettämään laatuaikaa
kaksin pitkästä aikaa. Niin ihanaa! Meillä on kuun lopulla 10v hääpäivä joten
sitä lähdemme juhlistamaan. Luxus hotellihuone on varattuna ja aamulla 
aikaiseen lähdemme matkustamaan kohti pääkaupunkiseutua.
Äiti ja iskä on niin lomalla pari päivää. 







Nyt ottaisin mieluusti vastaan Helsingin keskustan sisustusliikkeistä
kivoista ruokapaikoista ja kahviloista. Voitteko kuvitella, että olen vain
 KERRAN kierrellyt pääkaupungin keskustassa ja tuolloin olen ollut yläasteella. 
Joitakin kivoja vinkkejä olen saanut mutta lisääkin mielellään otan :) Ja 
löytyyköhän sieltä Greengaten ja Mailegin jälleenmyyjiä?

Ihanaa vkl kaikille!


9. elokuuta 2015

Kesähuoneen valtaus


 Kun kesähuone rakennettiin muutama vuosi sitten en edes ollut
ajatellut, että sinne tulisi kovin paljoa kasveja. Kukkia ja oleskelutilaa
 olin lähinnä ajatellut mutta toisin kävi. Joka kesä tomaatit, kurkut ja 
yrtit ovat tuottaneet satoa kesähuoneessamme. Nyt tunnelma alkaa
taas olla tiivistä :) Tänä vuonna mansikat ovat myös olleet astioissa
lämmössä kypsymässä. Syksyllä olisi tarkoitus tehdä istutuslaatikoita
joissa mansikat saavat jatkossa olla.






Viime kesänä ostettu Mårbackan pelargonia talvehti viime talven 
autotallissa. Ja niin vain selvisi hengissä ja kukkii kauniina. Upeat
nuo kerrotut kukat! Kumpa selviäisi vielä monta talvea.




Kalifornian unikon siemenet keräsin viime syksynä ja istutin taas
polun varteen. Kauniilta ne näyttävät edelleen. Kirsikkatomaatteja on
tullut paljon ja kurkkujakin muutama. Ja on muuten eka kesä ikinä
kun orvokit on jaksaneet kukkia koko kesän eivätkä ole ylikasvaneet.
Luin jostakin, että myös laventelit ovat monivuotisia joten täytyy
muistaa syksyn tullen istuttaa myös ne maahan. 









Mukavan lämmin kesäpäivä odottaa. Tänään taitaa olla rantapäivä!

Mukavaa sunnuntaita


6. elokuuta 2015

Punavalkoisia tunnelmapaloja


 Kesäprojekti on edennyt taas ja illalla oli pakko käydä vähän fiilistelemässä
mökissä. Sisustus tulee oleen valkoista ja ripaus punaista. Lankkulattia
sai kolme kerrosta valkoista maalia, ai että tykkään! 

Mökin sisustukseen sopivat nyt täydellisesti naapurin kirsikkapensaan
sato ;) Eilen meidän pihalta löytyi iso kirsikkapuun oksa joka oli täynnä
makoisia kirsikoita. Oli naapurin poju ja ilmeisesti meidän vilperi
myös testaillut jotain työkalua ja sahanneet oksan irti pensaasta. Voi
noita poikia, kaikkea ne keksiikin! 









 
Tämä päivä on täyttynyt jännityksestä sillä pikkuveli vaimonsa
kanssa ovat vauvanhaku reissulla. Oi, niin ihanaa <3


Mukavaa viikonloppua!


1. elokuuta 2015

Kauniit lautaset


Huomenet lauantai aamuun. Kyllä viikonloput tuntuu erityisen ihanilta
kun on ollut viikon töissä. Olen tehnyt nyt nämä pari viikkoa täyttä
työaikaa ja taas ensi viikosta aloitan 4pv:n työviikkoa tekemään. 
Kiireettömät aamut ovat vielä hetken aikaa kuvioissa ja parasta niissä
on se kun ehtii panostamaan aamupalaan ja syömään rauhassa.
Mansikkasmootie maistui tänän aamuna niin hyvälle tuoreista mansikoista
tehtynä. Jasmikken kauniit kukat ilahduttavat sisällä ja tuoksuvat hyvälle.




 Löysin Halpa-Hallista niin suloiset lautaset jokinaika sitten. Ovat niin
Greengaten kanssa yhteen sopivat. Varsinkin nämä latet sopivat hyvin
lautasten kanssa. Hintaa lautasilla oli 2.90e kpl. Olisin enemmänkin ostanut
mutta sattui olemaan vain pari jäljellä.






 
Tänään juhlitaan siskon tytön synttäreitä ja huomenna onkin jalkkisturnaus
tiedossa. Mukavia puuhia viikonlopulle. Toivotaan auringonsäteitä.

 
Mukavaa ja leppoisaa viikonloppua!