31. heinäkuuta 2016

Kesäinen olkkari


 Kesällä vietellään suurinosa ajasta ulkona, sisällä käydään lähinnä
kääntymässä ja koti on myös sen näköinen. Mutta kesällä tuleminen ja
meneminen on niin mukavaa. Syksyllä ja talvella ehtii istua neljänseinän
sisällä. Pienet kukkakimput tuovat silmänruokaa sisällä. Keräsin
viikonlopuksi pienen kimpun pihalta, johon tuli pari ruusua,
jasmiketta ja unikon kukkia. Pientä ja söpöä, kukkien värit ja
tuoksut ovat niin herkulliset. 




Keväällä uudistunut olohuone kaipailee vielä seinälle kuvakollaasia.
Ei olla maltettu tehdä vielä naulanreikiä uusiin tapetteihin, vaikka
pitkä seinänpätkä huutaa kovasti juurikin kollaasia. Tuo uusi laminaatti
on muuten ollut niin huippu! Siinnä ei näy roskat eikä tahrat!






Nyt kaffekuppi käteen ja kesäaamua tuoksuttelemaan. Tämä päivä
meneekin jalkkiksen parissa Teerijärvellä, on uuten kaunis paikka!


Iloa päiväänne!
 


28. heinäkuuta 2016

Istutuslaatikot


Viimein on aika esitellä meidän tämän kesän projektia, kasvimaata
jota on tehty pitkään ja hartaasti. Miten mukava on saada satoa omasta maasta, 
maistuvatkin muka paremmalle mitä kaupasta ostettaessa. Meidän kasvimaa
käsittää vain pari istutuslaatikkoa, johon on istutettu sipulia, herneitä,
salaattia ja pari riviä porkkanaa. Niin ja vähän yrttejä. Yhteen pidemmän
malliseen istutuslaatikkoon perustettiin pieni mansikkamaa. Kasvimaan
yhteydessä on myös muutama marja- ja vadelmapensas. 
Kasvihuoneesta saadaan parhaillaan kurkkua ja paprikaa. Tomaatit odottaa
kypsymistään.






Käsittelin istutuslaatikot rautavihtriilillä. Se on kyllä edullinen ja nopea tapa
saada puu harmaantumaan. Tarvitsee vain aurinkoa kaveriksi.
Siirsin myös istutuspöydän istutuslaatikkojen kaveriksi. Tuossa onkin
mukavan lämmin paikka ruukuttaa kasveja.








Kasvimaalle kaivettiin kunnonkokoinen alusta josta poistettiin nurmikko ja
muutama pensas, hikipisaroita valui kerran jos toisenkin. Taisinpa muutaman kerran
 manata kuinka iso palanen taas haukattiin. Mutta lopputuloksesta tuli kiva,
 vaikka vähän kesken on edelleen. Muutamat mukulakivet pitäisi vielä naputella
 paikoilleen, meinasi sopivat kivet vain loppua kesken joten sillä projekti odottaa.
Mukulakivipolkua meillä löytyykin useammasta paikasta pihalla.






 

Mulla alkoi nyt toinen lomanpätkä, mukavaa! Toivottavasti
lämmöt ja hyvät säät saavat jatkoa, vaikka sääkartat näyttää uhkaavasti
sadetta ensi viikolle. Pidetään peukkuja hyvien kelien puolesta.

VINK! VINK! Lauantaina järjestetään Kälviällä, Puoti & Kahvila
Annen ympäristössä Rompetori, jossa on paljon kirppis ja antiikki kauppiaita.
Taidanpa itsekkin siellä piipahtaa. Kannattaa varmasti lähteä kauempaankin.
Lisätietoa löydät täältä.


Mukavaa päivää!!



22. heinäkuuta 2016

Prinsessa ja pionit



Pionit ilahdutti tänä vuonna ihanan pitkään. Vielä viime viikolla jaksoi
osa niistä kukkia, tämä pinkki kaunokainen on pihan viimeisin
kukkiva kuningatar. Tässä pionissa kukat ovat aina isot, viime vuonna
olivat vielä isommat mitä tämä kaunokainen. 


 



Meillä asustaa muuten nykyisin kuulemma oikea pikkuprinsessa ;)
Lomareissulla piipahdettiin Olavinlinnassa, sieltä ostettiin muistoksi
kruunu. Tuo kruunu on aito ja oikea prinsessa kruunu, näin tuumasi
neiti. Hän on myös erittäin innostunut valokuvaamaan hänelle annetulla
vanhalla pokkarilla mutta kuinkas kävikään eräänä päivänä.. Oma
kamera oli hukassa ja tilalle oli otettu äiskän kamera!! Onneksi
ei mennyt rikk, vaikka vanhahan tuo mun kamera jo on mutta ihan
hyvin sillä vielä kuvailee.







Täällä on käynnissä Kokkola Cup, fudiksen täyteinen viikonloppu siis.
Kentänlaidalla on kyllä mukava katsoa pelejä ja kannustaa, varsinkin kun
kelit ovat nyt mainiot. Saatiin siis kesä takaisin! Kokkola Cup tuo
peliporukoita monesta eri paikasta, onkos täällä ketään blogin lukijoita
kenttien laidoilla?

Mukavaa viikonloppua!
 


19. heinäkuuta 2016

Aamun tuumailuja köökissä


 Niin se vain loman eka osa loppui ja töihin oli tänään palattava. Aamu
alkoi kauniin aurinkoisena, olisihan tuota mielellään jäänyt nauttimaan 
aamukahvit aurinkoon. On muuten ollut tosi vähän niitä aurinkoisia
aamuja jolloin olisi kömpinyt yökkäreissä kahville "kesäkeitaalle", 
se kyllä harmittaa. Sinne olisi niin kiva hipsiä aamuvarhain kun ulkona
on hiirenhiljaista.






Työpäiviä ei kovin montaa olekkaan ennen seuraavaa
lomanpätkää. Näissä työaamuissa on ehdottomasti parasta se, että saan
lähteä täältä aivan yksin. Muut jäävät vielä kuorsaamaan. Nyt kaffit nassuun
ja pyörän selkään. Siittä se päivä lähteekin taas käyntiin :)







Aurinkoa päivääsi!


16. heinäkuuta 2016

Nopea mansikkakakku


 Ihana lomareissu takana, paljon ihania muistoja ja hetkiä. Instagramiin
tulikin laiteltua kuvia reissun aikana, niin upeaa seutua on kyllä
tuo Savonlinnan seutu! Oltiin mökkeilemässä tosiaan, mökin paikka
oli niin loistava. Aivan järven rannassa, ai ihanuutaa!

Mutta kotiinhan on aina niin mukava palata, paikosta paras. Eilen
leipasin nopean mansikkakakun, ihan vain koska on kesä. Ei se kakun
leipominen tarvii aina niin isoa syytä. Saatiin myös vieraitakin, onneksi
oli kakku valmiina. Ihania vieraita olikin. Kesä on mukavaa aikaa
kun ehtii tavata ystäviä ja sukua, arjessa kyläilyt jää tosi vähälle.







Tämä mansikkakakku on hirmuisen nopea ja helppo tehdä! Pohja on
kaupasta ostettu torttupohja, jota voi hieman kostuttaa. Pohjan päälle on
vatkattu purkki Flora vispiä jonka sekaan on sekoteltu valkosuklaalevy.
Kermavaahdon päälle sitten mansikat ja laitoinpa muutaman kirsikan myös
koristamaan kakkua. Meillä pojat tykkää kirsikoista tosi paljon!







 
Saapa nähdä saako noita mansikoita pakkaseen tänä kesänä ollenkaan,
täälläpäin sato jää sateiden vuoksi hyvin pieneksi. Ja hinta on päätä
huimaava! Perustettiin oma mansikkamaa alkukesästä ja sieltä tulee
jonkunverran mansikoita mutta lähinnä vain naposteltavaksi.


Maukasta lauantaita!




11. heinäkuuta 2016

Ihmettelyä puutarhassa


Tammikuussa tulee kuluneeksi 10 vuotta siitä kun saimme rakennettua
unelmiemme kodin ja pääsimme muuttamaan. Hommaa oli tuolloin
vielä kovasti jäljellä ja pihan perustamisessa meni oman aikansa.
Tuolloin ajattelin, että menisi ikuisuus ennenkuin puut ja pensaat 
kasvavat niin, että niistä olisi näkösuojaa. 

Tänä kesänä havahduin oikein ihmettelemään suhteellisen rehevää puutarhaa,
pensaita ja puita jotka ovat kasvaneet paljon. Vaahtera (tuotiin miehen 
mummulasta hyvin pienenä taimena) on kasvanut valtavasti näiden 9 
vuoden aikana! Se varjostaa jo melko paljon kesähuonetta. Samoin pihamme
 etuosassa olevat pylväshaavat ovat jo valtavan kokoisia. 
 Norjanangervopensas antaa hienosti näkösuojaa kesähuoneeseen ja pihalle.




Pionit ovat olleet kesähuoneen seinustalla jo useamman vuoden.
Pari roosaa pionia on kuollut ja uudet on ostettu tilalle varmaan pariinkin
kertaan. Uusimpana tämä kaunokainen."Bowlobeauty", upeat värit.










 Tammi on istutettu pihallemme n. 6-7 vuotta sitten. Tämä oli ihan
raasu yksilö ostettaessa, huonokuntoinen ja ajateltiinkin ettei se lähtisi
kasvuun. Niin vain on kasvanut ja rehevoitynyt.




Tuntuu todella hassulta, että ollaan asuttu täällä unelmien kodissamme
 jo pian 10 vuotta. Tuntuu oikeasti siltä, että juurihan me vasta rakennettiin.
Mutta kun miettii sitä, mitä kaikkea 10 vuoden aikana on tapahtunut
niin mahtuuhan siihen monenlaista tapahtumaa. Talomme pystytyspäivänä
olimme täällä ihmettelemässä esikoisen kanssa joka oli tuolloin 1-vuotias.
Pieni ja suloinen, pullea poskinen. Syksyllä lähdössä jo 5-luokalle.
Oi muostoja, ihania muistoja!
 
 Mukavaa päivän jatkoa!




9. heinäkuuta 2016

Ib Laursenin peiton voittaja

Ihastuttavan Ib Laursenin peiton voittaja on nyt selvillä. Isot kiitokset
kaikille osaallistujille, teitä oli huima määrä blogini fb:n puolella ja hienosti
myös blogin puolella. Isot kiitokset Shiilan putiikille peiton lahjoittamisesta.
Verkkokaupasta peitot hupenivat nopeasti ja lisäeriä niistä ei valitettavasti
ole saatu. Sen sijaan putiikista löytyy nyt samaa peitto, kuosina pääset
katsomaan täältä. Väriltään on sama mitä kuvassani olevat peitot. 
 
 
 
 
 
 
Peiton onnellinen voittaja on:
 
Suloinen arvonta. :) Molemmat ihania, mutta roosa-valkoinen suosikkini.
vartima86@gmail.com
 
 Onnea Marianne, laitatko sähköpostilla yhteystietosi minulle.

Ihanaa päivää!!
 


 

7. heinäkuuta 2016

Sateen ropinaa kesähuoneen kattoon


 Sadetta on riittänyt monelle päivälle, taivas on antanut vettä lähes tauotta. 
Olen kantanut ruukuissa olevat yrtit  ja kukat kesähuoneen suojaan, huone 
suorastaan pursuaa kasveja. Aika ihana tuoksu on tuolla huoneessa, sateessa 
virkistyneet yrtit tuoksuvat niin hyvälle. Laventeli, rosmariini, oregano..
mielettömät tuoksut! Pionit ovat jotenkuten selvinneet sateista, valkoiset
pionit tekivät valtavasti kukkia joita olen pelastanut sateelta.
 
 
 
 
 
 
 Vaikka sateet tympäsee ja toivoisi niin kovasti aurinkoa ja lämpöä, niin on 
sadepäivissä oma tunnelmansa. Tänä iltana nautin hetkestä kesähuoneessa, jonne
 sytyttelin kynttilöitä. Suomen kesät on tosiaan arvaamattomia. Täytyy kuitenkin
yrittää etsiä niitä kivoja ja positiivisia asioita ihan joka päivästä. Ystäväni lähipiirissä 
sattui surullinen asia, niin loputon. Se laittoi taas miettimään omaa elämää.
Pitäisi koitaa välttää turhaa valittamista pikku jutuista, sillä koskaan
ei tosiaan tiedä mitä uusi aamu tuo tullessaan.

 




 
 
 
Sauna odottaa lämpimänä, lähdetäänpä sinne kuuntelemaan 
sateen ropinaa. Niin ja huomio Savonlinnan seudut! Kertokaahan
tänne tai sähköpostiin kivoja vinkkejä lapsiperheelle mitä siellä
seutuvilla tulisi kokea! Punkaharju on ilmeisesti kiva paikka? Paljoa shoppailua ei
 reissuun perheen kesken kanssa mahdu mutta vinkatkaa ihmeessä jos sieltä
 suunnilta löytyy kivoja sisustuspuoteja. Jos vaikka pienen tauon pitäisi 
matkan varrella ;)
 
 
Tunnelmallista iltaa! 
 

6. heinäkuuta 2016

Iltapala ulkona ja helppo ohraleipä


Mihis se kesä katosi? Ihan järkkyä myräkkää on ollut pari päivää
ja kylmäkin kuin syksyllä! Äkkiä kesä takaisin. Viime viikolla oli
kauniita kesäiltoja ja tuolloinpa katettiin iltapala ulos. Löysin tuon ison
ja muhkean rottinkitarjottimen Anttilasta. Sillä olikin helppo kuskata
tarvittavat vermeet terassille. 






Leipasin herkullista ja helppoa ohraleipää, josta ajattelin laittaa
laittaa myös teille ohjetta. Sadepäivät on just hyviä leipomiseen. Eilen
 leivottiin myös (niin ja sunnuntaina), voi apua jos sataa monta päivää! Täällä
ollaan melkosta pullamössöä kyllä jos joka päivä tulee leivottua!
 Onneksi eilen saatiin vieraita jotka auttoi leivonnaisten syönnissä :)








Kunhan muksut tuolta herää taidetaan pakata uimakamppeet ja lähteä
uimahalliin. Ei vallan rantasää ole ;) Isoimmainen on Kuortaneella
tosiaan salibandyleirillä ja äiskällä meinaa olla ikävä. Kovin on hiljaista
poitsun päästä, ei paljoa kuulumisia ilmoitella ;)

Mukavaa päivää sateesta huolimatta!




3. heinäkuuta 2016

Kauniit pionit


Pionien aika on parhaimmillaan. Huomaan käveleväni useamman kerran
päivässä ihastelemaan puutarhassa kukkivia kuningattaria.
Valkoisia ja roosan värisiä. Vielä pari pionia odottelee nuppujensa
avaamista. Nuppuja oli tänä kesänä niin paljon, että niistä raaski
jo leikata maljakkoonkin. Ovat ne komeita!






Täällä pakkaillaan esikoisen kamppeita tulevaa salibandyleiriä varten.
Huomenna viedään poitsu ja torstaina haetaan. Ensimmäinen leiri niin, että
on useamman yön pois kotoa. Jännää kaikille osapuolille! Me tehdään
samalla pikkureissuja pienempien kanssa. Tuurin kyläkauppaa ym.
olisi luvassa. Ollaan nyt koko perhe lomalla, ihanaa!

Illan jatkoja!


1. heinäkuuta 2016

Kesälomakohde etsinnässä


Hitaat aamut on yks paras juttu kesälomalla. Itse heräilen kyllä hyvissä
ajoin, en koskaan ole ollut niinkään aamuntorkku. Rytmit tahtoo aina
kesän myötä muuttua ja niinpä lapset nukkuu aamuisin pidempään.
Niinpä onkin ihana heräillä itsekseen ja juoda kahvit rauhassa. Pikku hiljaa
lapset heräilevät yksi kerrallaan. Sohvalla köllöttelyä ja lastenohjelmia.
Ei kiire eikä hoppu, vaikka tosin loma on tähän saakka ollut melko
ohjelmoitua. Toisaalta kaipaankin jotain touhuja kunhan sitä ei ole liikaa.




 Kesälomareissua ollaan yritetty mietiskellä, mitä ja minne.
Pojat toivoisivat mökkiä, kalastelua ja uimista. Typy taas odottaa
näkevänsä muumit. Kaipailisin vinkkejä ja ideoita? Tai sattuisitko
jopa tietää jonkun kivan mökin jota vuokrataan meren tai järven rannalta?
Vinkatkaahan myös tunnelmallisista kahviloista tai sisustuspuodeista,
mikäli niitä matkan varrelta löytyy.





Ihanaa viikonloppua!